sunnuntai 21. elokuuta 2016

Pisin matka ikinä, tai viiteen vuoteen

Nyt täytyy sanoa, että tämä viikko oli hankalin viikko tähän asti. Juoksua oli yhteensä n. 28 km, josta pisin lenkki vei 14 km. Töissä oli viikko, jossa kaksi iltaa meni edustustehtävissä. Viikonloppukin meni kaverin polttareissa, mutta kun kunnolla suunnittelin, niin sain viikkoon mahtumaan kolme lenkkiä ja kaksi kuntotreeniä (toinen salilla, toinen kotona). Ehkä tämä sittenkään ei ole mahdotonta.

Vaikeinta oli sunnuntaille jätetty 14 k lenkki. En edes muistanut, koska olin viimeksi niin pitkän lenkin tehnyt. Onneksi lapset lähtivät seuraksi pyöräilemään. Ilman heitä olisin varmaankin vaihtanut kävelyksi jossakin vaiheessa, mutta sinnittelin eteenpäin, vaikka pää sanoi, ettei tästä mitään tule.

Olin tyytyväinen lenkkiin, johon kului 1 h 44 min. Varsin rauhallista menoa siis. Tyytyväisyys meinasi loppua siihen, kun sportracker ilmoitti, että matkaan kului 10 minuuttia enemmän kuin edelliseen saman reitin lenkkiin... En siis ole missään hyvässä kunnossa, mutta jospa tästä vielä noustaisiin. Maisemat olivat kuitenkin hienot.
Kylätie Rasalassa.

Peltomaisemia.
 
Ensi viikolla on taas edessä hotellielämää ja kaksi yötä poissa kotoa. Lisäksi yksi ilta menee edustaessa ja viikonloppuna on yhdet häät juhlittavana. Tämä taitaa olla se tulikoe, jota mietin, että entäs jos aika ei riitä? Nyt on vain järjestettävä aikataulut niin, että aikaa on. Lenkkarit on jo pakattu ensimmäistä reissua varten matkakassiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti