Ei mennyt ihan putkeen: Juoksuharjoitukset tein, mutta kuntosalille en ehtinyt. Tilanne täytynee korjata ensi viikolla, joka sekin on ihan normiviikko eli pari iltaa menee työtehtävissä.
Nyt kun juoksu tuntuu mukavalta olen alkanut ymmärtämään myös aamulenkkien hienouden. Kävin alkuviikosta työreissulla Seinäjoella ja päätin aloittaa kokouspäivän 7 km lenkillä. Päivä sai hyvän startin ja pääsin tutustumaan Seinäjoen kaupunkimaisemiin rauhassa. Täytyy sanoa, että puistot ja rantaraitit olivat hyvin hoidettu ja istutukset olivat kauniit. Kyllä siellä kelpasi juosta.
Huomasin myös, että vaikka olen pitänyt itseäni aina aamuihmisenä, niin itse asiassa iltalenkit tuntuvat sopivan minulle paremmin. En ikinä mene nukkumaan ennen klo 23:a, joten illalla on ihan hyvää aikaa käydä lenkillä. Viikon pisimmälle lenkille (16 km) lähdin sunnuntaina hieman ennen kello kahdeksaa ja juoksu meni omasta mielestäni tosi hyvin. Mihinkään ei kivistänyt eikä tuntunut ikävältä. Kyllä tämän perusteella voi puolimaratonille lähteä.
Tässä muutamia kuvia työmatkalta:
![]() |
Kyrönjoki |
![]() |
Kampusranta |
![]() |
Jouppilanranta |
![]() |
Lakeuden risti |